Pääaine-esittely: Kansainvälinen liiketoiminta

Moikka kylterikollegat!

Täällä kirjoittelee BIB-yksopedi Maria ja esittelyvuorossa tänään on International Business, joka tutummin tunnetaankin IB:nä!

AJATUKSIA INTERNATIONAL BUSINESS -OHJELMASTA PÄÄAINEENA

IB on nimensä mukaisesti kansainvälinen pääaineohjelma ja useimmiten suurin valintaan vaikuttava tekijä on kiinnostus kohti kansainvälistä uraa. Pääaine yhdistää seuraavat kolme aluetta; International Marketing Management, International Human Resource Management, International Strategic Management, jolloin kokonaisuus tarjoaa laajat mahdollisuudet tulevaisuuden uralle. Pääainevalinta omalla kohdallani koki monenmoisia vaiheita. Fuksivuonna laskentatoimi ja rahoitus oli alkuun oma kiinnostuksen kohteeni, mutta kurssien edetessä kiinnostuin enemmän ja enemmän johtamisen teemoista. Myöhemmin myös markkinointi alkoi kiehtoa, joka sekoitti pakkaa edelleen. Tuntui, että niin moni pääaine kuulostaa mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä. Lopulta vahva kiinnostus kohti kansainvälistä uraa ja IB:n laajat mahdollisuudet, joista voi rakentaa itselle sopivan kokonaisuuden, tuntui olevan itselle parhain vaihtoehto. Myös mahdollisuus kaksoistutkinnon suorittamiseen ulkomailla oli ehdoton etu, joka kiinnosti kovasti. Laskentatoimen ja rahoituksen valitsin sivuaineeksi tukemaan kokonaisuutta.

Opinnot ovat lähestulkoon kokonaan englanniksi, joka useimpia pääainehaussa kiinnostaa. Alkuun oli toki hieman totuttelemista, mutta siihen tottui nopeasti. Opiskelu englanniksi on kehittänyt merkittävästi niin kirjoitus- kuin myös esiintymistaitojani, joilla on iso arvo tulevaisuuden uraa ajatellen. Myös kandidaatin tutkielman kirjoittaminen englanniksi tuntui helpommalta, sillä termejä ei tarvinnut kääntää ja kun oli tottunut kirjoittamaan kaiken englanniksi, ei sitä tullut edes sen koommin ajatelluksi.

Kokonaisuutena IB on ollut itselleni nappivalinta. Kurssit ovat aidosti kansainvälisiä, kun pääsemme työskentelemään kansainvälisessä porukassa, kansainvälisten teemojen parissa. Opintojen edetessä useampi teema tuntuu kiinnostavalta ja mitä syvemmälle tiettyyn aiheeseen perehtyy, sitä mielenkiintoisemmaksi se tuntuu muuttuvan. Siksi IB:n tarjoama mahdollisuus rakentaa pääaineesta oman näköinen kokonaisuus, sopii siis minulle mainiosti. IB -ohjelmaa uudistetaan jatkuvasti ja se kokeekin nyt suuria muutoksia vastatakseen vieläkin paremmin tulevaisuuden tarpeita.

MIHIN INTERNATIONAL BUSINESS -OHJELMASTA VOI VALMISTUA?

Ohjelmasta voi valmistua niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin työmarkkinoille. Alumneistamme karkeasti katsottaessa noin puolet työskentelee kotimaassa ja puolet ulkomailla. Ohjelmasta voi valmistua monipuolisesti erilaisiin kansainvälisen alan tehtäviin.

Alla muutamia tehtäviä, joissa muutama vuosi sitten valmistuneita IB – alumnejamme työskentelee:

  • Amar Taha, Master’s in international business (2018), Double Degree Kedge (Marseille),
    • Vuodesta 2018 Fazer New York City/Vantaa – Ecommerce Specialist
  • Kalle Lepola, Master’s in International Business (2017), Double Degree Kedge (Marseille)
    • Vuodesta 2017 HP Barcelona – Business Development Nordics & CEMA
  • Joel Söderström, Master’s in International Business (2018)
    • Vuodesta 2018 L’Oréal Kööpenhamina – Nordic Junior Commercial Controller
  • Hanna Lauri, Master’s in International Business (2018)
    • Vuodesta 2017 L’Oréal Helsinki – ensin Marketing Trainee ja nyt Brand Retail Manager

OPISKELU INTERNATIONAL BUSINESS -OHJELMASSA

Bachelor’s Program in International Business on hyvin pitkälti yhdistelmä kansainvälistä johtamista ja markkinointia. Pakollisia kursseja ovat mm. Human Resource Management, Cross-cultural management, Cultures of Consumption ja Export Marketing. Valinnaisia kursseja ovat mm. Leading people, Sustainable Entrepreneurship ja Doing Business in Emerging Markets. Kandidaatin tutkielma voi olla joko markkinoinnin tai johtamisen puolelta. Oman aiheeni valitsin strategisen johtamisen aihepiiristä ja tutkielman kirjoitin englanniksi.

Master’s Program in International Business tarjoaa kolme vaihtoehtoa, joihin keskittyä opinnoissa:

  • International Marketing Management
    • International Human Resource Management
    • International Strategic Management

Kurssivalinnoilla voi rakentaa itselleen sopivan kokonaisuuden. Ohjelmassa voi keskittyä esimerkkisi kansainvälisen henkilöstöjohtamisen teemoihin, tai vaikka yhdistää strategia- ja markkinointipainotteisista kursseista itselle sopivan kokonaisuuden. Ohjelmaa uudistetaan vahvasti parhaillaan tarjoten mm. paremmat mahdollisuudet keskittyä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teemoihin.

Kursseilla opetustavat ovat monipuoliset, kuten live caset yritysyhteistyönä, simulaatiot, ongelmakeskeinen oppiminen, sekä pelien hyödyntäminen oppimisen tukena. Kursseja opettavat kansainvälistä uraa tehneet opettajat, jonka lisäksi kursseilla vierailee luennoitsijoita muista ulkomaisista yliopistoista. Erityisesti kansainvälisten vierailijaluennoitsijoiden luennot ovat erittäin pidettyjä ja mielenkiintoisia.

KAKSOISTUTKINTO

International Business -ohjelma tarjoaa myös mahdollisuuden kaksoistutkinnon suorittamiseen. Kaksoistutkinto on erinomainen mahdollisuus syventää kansainvälistä osaamistaan. Aiemmin kaksoistutkintomahdollisuus oli vain Master’s Programissa, mutta vuodesta 2019 Bachelor’s Program tarjoaa myös vastaavan mahdollisuuden. Kandivaiheessa kaksoistutkinnon voi suorittaa Prahassa (University of Economic VSE). Maisterivaihe taas tarjoaa neljä vaihtoehtoa;

University of Pavia, Italia,

Kedge Business School Marseille, Ranska,

European University Viadrina,

Frankfurt, University of Economics VSE, Praha.

LOPUKSI

Muistan elävästi fuksikevään pääainehaut ja loputtoman tuskailun pääaineiden välillä. Välillä tuntui siltä, että päätös pääaineesta määrittää loppuelämän työtehtävät ja aiheesta puhuminen sai lähinnä pulssin kohoamaan. Pääainevalinta ei kuitenkaan ole pallo jalkaan – se ei määrittele loppuelämäsi työtehtäviä.

Päätös ei aina ole helppo ja autankin mielelläni parhaani mukaan! Mikäli sinulle heräsi kysymyksiä tai haluat muuten vain keskustella tulevasta hausta, laita ihmeessä viestiä esimerkiksi bib@warrantti.org tai Instagramissa, josta minut löytää nimellä @mmaigero.

Tsemppiä pääainepohdintoihin ja mukavaa kevättä vallitsevasta tilanteesta huolimatta!  <3

Terkuin,

Maria Nurminen

BIB-yksopedi