Kulttuurivastaava ’21

Hellurei kaikille!

Oon Aino Helin, 20 vuotta ja Warrantin kulttuurivastaava vuosimallia -21! Vaasaan rantauduin vuonna 2019, mutta aiemman elämäni asustelin Eurassa, joten me edustetaan ylpeästi Helmin kanssa Satakuntaa! Oon nyt siis toisella vuosikurssilla ja pääaineena mulla on kansainvälinen liiketoiminta. Vapaa-aikani käytän ystävien kanssa hengailuun, The Officen katsomiseen ja salilla käymiseen!

Kulttuurivastaavana pääsee työskentelemään ihanan Kulttuurijaoston eli Kultsin kanssa ja Kultsilaisten kanssa järkkäilemme Warrantille tapahtumia! Vuoden jaostohommien ja itse tapahtumissa käymisen myötä kiinnostuinkin kulttuurivastaavan pestistä. Lisäksi pestiin kuuluu yhteistyö vujutoimareiden ja vujutiimin kanssa <3

Kulttuurivastaavana pääsee työskentelemään monien eri ihmisten kanssa, mikä on ehdottomasti parasta näissä hommissa. Lisäksi mahtavien hallituskollegoideni kanssa asiat hoituvat tiiviisti yhdessä.
Parasta huikeiden ihmisten lisäksi on se, että vastaavana pääsee ottamaan vastuuta ja vaikuttamaan isoihinkin asioihin. Oon nyt jo saanut hirmuisen paljon kokemuksia enkä malta odottaa mitä vuosi tuo tullessaan!