#protskuhoitaa, mutta mitä?

Moikka kaikki! Me ollaan Marika ja Suvi ja liityttiin Warrantin Projektijaostoon viime syksynä. Meillä on ollut huikea vuosi ja nyt kerrotaan vähän enemmän siitä, mitä Protsku oikein tekeekään.

Projektijaostolla eli tutummalta nimeltään Protskulla on melko iso osa Warranttilaisten opiskeluaikaa, sillä se vastaa Warrantin tapahtumien järjestämisestä, bileiden muodossa. Meidän jaostomme koostuu kymmenestä rautaisesta protskulaisesta ja kahdesta projektivastaavasta, joiden kanssa varmistamme, että te Warrantin jäsenet saatte vastapainoa ahkeralle opiskelulle.

Warrantin tapahtumiin kuuluu muun muassa super suositut reissut Tampereen Hämeenkadun Approille syksyisin ja Turun pikkulaskiaiseen helmikuussa. Näiden lisäksi järjestämme tapahtumia pitkin vuotta, kuten Kylteriäiset, joissa fuksit kastetaan Warrantin jäseniksi, kaikille Vaasan korkeakouluopiskelijoille tarkoitetut Poikkarit, jäsenien etuilta sekä juhlagaala. Vappuna viemme Warranttilaisia tutustumaan Pohjanmaan pikkukylien baareihin vappurallin muodossa, ja vappuaattona meidät löytää Hoviskalta vappubrunssin ääreltä

Meidän mielestämme parasta Protskussa on ollut se, että on päässyt aidosti vaikuttamaan Warrantin tapahtumiin ja ottamaan vastuuta erilaisista asioista. Jaostossa on mukavaa tehdä hommia hyvällä porukalla, ja olemme saaneet Protskun kautta uusia ystäviä! On ollut myös siistiä päästä näkemään, miten tapahtumat rakentuvat. Palkitsevinta Protskussa on kuitenkin nähdä ihmisten viihtyvän ja pitävän hauskaa tapahtumissamme ja niiden jälkeen saatu hyvä palaute!

Haastavimmalta tuntuu isojen tapahtumien suunnittelu täysin nollasta; pitäisi keksiä teema, koristeet, tarjoilut ja ottaa huomioon monta liikkuvaa seikkaa. Näistä kuitenkin oppii paljon esimerkiksi budjetoinnista ja käytännön järjestelyiden hoitamisesta.

Monia varmasti mietityttää, onko jaostotoimintaa ja opiskelua vaikea yhdistää keskenään. Protskun toiminta ei kuitenkaan vie jaostolaisen arjesta jatkuvasti aikaa. Tietysti tapahtumien lähipäivät saattavat olla kiireisiä, ja itse tapahtumapäivänä vaaditaan mahdollisesti omasta aikataulusta joustamista. Omien opintojen huolellisella aikatauluttamisella pärjää tosi pitkälle!

Olemme pääseet tekemään paljon menneen vuoden aikana. Marika toimii Protskun toisena somevastaavista ja Suvi toisena sponsorivastaavista, joten näiden pestien kautta olemme tehneet sisältöä Protskun somekanaviin ja hankkinut yhteistyökumppaneita tapahtumillemme. Olemme päässeet juontamaan busseja Happroille ja Pikkulaskiaiseen, suunnittelemaan vappurallin reittiä, koristelemaan lukuisia kertoja Fonaa, ja myös itse nauttimaan upeista tapahtumista! Protskun kautta pääsee ottamaan vastuuta, ideoimaan ja tekemään hommia ihan huikeassa tiimissä ja siitä me olemme tykänneet!

Protskuun kannattaa hakea, jos löytyy intoa ja ideoita meidän tapahtumien suhteen! Aiempaa kokemusta tapahtumajärjestämisestä ei vaadita, mutta siitä on hyötyä. Positiivisella asenteella ja tiimityöskentelytaidoilla pärjää mahtavasti!

Vastuut voivat jakautua eri tavalla vuodesta toiseen riippuen jaostolaisten taidoista. Tänä vuonna meillä on ollut käytössä seuraavat pestit: some-vastaavat, sponsorivastaavat, koristevastaavat, videovastaava, sihteeri ja haalarimerkkivastaava. Jaostohaussa ei kuitenkaan haeta mihinkään tiettyyn pestiin, vaan yleisesti projektijaostoon. Vaikka jokaisella onkin oma pesti, autamme paljon toisiamme ja teemme monia asioita yhdessä. Tulemme hyvin keskenään toimeen ja puhalletaan aina yhteen hiileen. Jokainen meidän järjestämä tapahtuma on mennyt tosi hyvin, ja uskomme, että yhteishengellä on iso merkitys sille!

Jaostotoiminnan kautta saat paljon uusia ystäviä, mahtavia kokemuksia, pääset vaikuttamaan Warrantin toimintaan ja ideoimaan tapahtumiin liittyen. Sen takia me toivotaankin, että mahdollisimman monet teistä on kiinnostuneita Protskusta ja jaostotoiminnasta ylipäätään. Mikäli yhtään tuntuu siltä, että haluaisit osallistua ainejärjestötoimintaan, niin lähetä ihmeessä hakemus! Haastatteluita ei kannata jännittää, olet vain oma itsesi. Jos tulee kysyttävää tai epäröit jonkun asian suhteen, meitä saa myös tulla vetäisemään hihasta niin kampuksella kuin vaikka Fonassakin. Nähdään haastatteluissa!

PS. Onhan sulla jo Protskun instagram (@projektijaosto) hallussa? Jos ei, niin ota seurantaan, että pysyt perillä meidän tapahtumista!

– Suvi Lähteenmäki ja Marika Lapinleimu